Mikä koiranäyttelyissä tuo hyvää oloa?
Aug 16, 2023
Ystäväni on useasti sanonut, että harrastuksen pitäisi olla sellainen, joka tuo hyvää mieltä ja hyvää oloa itselle. Elämässä kun on asioita, joihin voi olla vaikeampi vaikuttaa kuin harrastukseen. (Itseäni esimerkiksi lumen määrä talvella on hiertänyt viime vuosina, vaikka olenkin tosi iloinen, että norpat selviävät hengissä.)
Koiranäyttelyharrastuksesta on tullut vuosien varrella minulle jokin harrastuksen ja työn välimuoto. (Olen sitä mieltä, että työnkin täytyy yhtä lailla tuottaa iloa ja lisätä hyvinvointia - ei viedä sitä kaikkea.)
Näyttelyt on itselleni olleet pitkään osa kasvatustyötä, ja oma osuuteni niissä joskus merkittävänkin suuri, jos olen ollut se, joka pesee, föönaa ja trimmaa koirat sekä esittää ne kaikki. Tämä kaikki tietysti siksi, jotta saisin omia ylpeyden aiheitani - kasvattejani - esille ja jotta voisin saada esille kasvattajaryhmiäni.
Nyt kun trimmattavat ja föönattavat rodut ovat osaltani (toistaiseksi) historiaa, ja voin mennä näyttelyyn käyttämällä 2 minuuttia aikaa koiran turkin valmisteluun - voin todeta, että se on asia, joka lisää minulle hyvää oloa.
Tunnistan ja tunnustan: en nauti trimmaamisesta tai muuten aikaa vievästä turkin laittamisesta näyttelyihin. Rakastan turkkirotuja ja arvostan ammattitaitoa, jota niiden huoltamiseen tarvitaan - tiedostan vain, että se ei ole (enää) minua varten.
Huomaan myös erittäin paljon nauttivani oman rotuni koirayksilöiden seurassa olemisesta - myös näyttelyssä.
Asia numero 1, joka koiranäyttelyissä tuo hyvää oloa:
Rotuvalinta.
Rakastan turkkirotuja ja arvostan ammattitaitoa, jota niiden huoltamiseen tarvitaan - tiedostan vain, että se ei ole (enää) minua varten.
Toinen asia, jonka tunnistan tuovan erittäin paljon hyvinvointia näyttelyharrastuksessa, on seura. En usko, että olisin harrastanut lajia yli 20 vuotta yksin. Se on ilman muuta täysin mahdollista ja lajin harrastamiseen ei tarvita seuruetta. Introvertiksi olen kumminkin sen verran sosiaalinen, että tykkään viettää aikaa tuttujen ihmisten seurassa saman harrastuksen parissa.
Vuosien varrella olen päätynyt seurueisiin, joista hyvinvointi ja hyvä olo on ollut kaukana. Se on ollut niin kaukana, että harrastus on oikeastaan tuonut suoranaista pahoinvointia. Kun niin käy, alkaa koko harrastukseen liittymään paljon negatiivisia tunteita ja pahimmillaan olen hävennyt omaa käytöstäni kanssaihmisiä kohtaan. Seura tekee kaltaisekseen?
Lopulta yksilöllä on kuitenkin vastuu omasta toiminnastaan - sekä omasta hyvin-(tai pahoin-)voinnistaan. Voi lähteä pois ja etsiä uusia ihmisiä, joiden seurassa voi hyvin.
Asia numero 2, joka koiranäyttelyissä tuo hyvää oloa:
Ihmiset.
En usko, että olisin harrastanut lajia yli 20 vuotta yksin.
Olen kysynyt tätä asiaa valmennettaviltani: miksi harrastat koiranäyttelyitä? Olen kysynyt sitä myös itseltäni (viimeksi muutama päivä sitten). Mikä saa minut ajamaan 760 km yksin, yhden koiran kanssa ja olemaan poissa perheeni luota?
Vastaus on...
Kaikki ne ihmiset, joita tapaan reissun aikana (perheenjäsenet, ystävät, muut harrastajat).
Aika, jonka saan viettää yksin omien ajatusteni kanssa ja kuunnella, mitä mulle tänään kuuluu.
Se, että saan mennä kehään koirani ja kasvattieni kanssa ja tuntea ylpeyttä ja iloa koirien kanssa kehässä olemisesta.
Se, että tunnen, miten merkityksellistä työtä saan tehdä kasvattajana ja valmentajana. Näen omin silmin, miten onnellisia ihmiset ovat rakkaista koiristaan ja miten paljon iloa se tuo, kun ne sitten menestyvät harrastuksessa.
Jos minulla ei olisi näitä vastauksia kysymykselle miksi, niin veikkaan, että harrastus voisi ottaa paljon enemmän kuin antaa.
Asia numero 3, joka koiranäyttelyissä tuo hyvää oloa:
Motiivi (eli miksi?).
